Kenkien säilytys kuntoon kenkätelineellä

Kenkien säilytys helpottuu, kun säilytyskalusteen valitsee oikein!
30.10.2021

Kenkien säilytys sherwood

Kenkien säilytys eteisessä aiheuttaa monissa kodissa harmaita hiuksia. Haavekuvissa kengät ovat siisteissä riveissä eteisessä, mutta totuus on yleensä toinen, kun ne kerääntyvät epämääräisiin kasoihin eteisen lattialle. Pienenkin eteisen kenkien säilytys helpottuu, kun panostetaan säilytyskalusteisiin. Kaikkiin eteisiin ei välttämättä mahdu isoa liukuovikaapistoa tai vaatehuonetta, mutta sopivalla kenkätelineellä saa jo paljon järkevyyttä eteiseen.

Mirror Linen kenkätelineiden suunnittelussa lähtökohtana oli, että ulkonäöltään niitä ei välttämättä kenkätelineiksi tunnista. Tämän ansiosta nämä telineet kestävät katsetta muuallakin kuin eteisessä! Kaikki kenkätelineet valmistetaan Etelä-Pohjanmaalla tehtaallamme – tuotteillemme on myönnetty Avainlippu!

Luksus-kenkäkaappi antrasiitissa on kätevä ulosvedettävä kenkäkaruselli

Valikoimastamme löytyy kaksi kenkätelinemallia, jotka ovat tänä syksynä kokeneet uudistuksia. Olemme muokanneet Luksus-kenkäkaapeista modernimman näköiset sekä tarkistaneet värivalinnat tämän päivän trendejä vastaaviksi. Olemme myös lisänneet valikoimaan sherwoodin väriset kenkätelineet harmonyn tilalle. Nyt kaikkia kenkätelineitämme on saatavilla kolmessa kauniissa sävyssä: valkoinen, harmaa antrasiitti sekä puunsävyinen sherwood. Esittelemme tässä blogissa mallistomme ja autamme oikean mallin löytämisessä!

Kopina-kenkähylly helppoutta arvostavalle

Kenkien säilytys valkoisella kenkähyllylläKenkien säilytys harmaalla kenkähyllylläKenkien säilytys puun värisellä kenkähyllyllä

Kopina-kenkähylly on mallistomme suosituin tuote. Siinä on kolme kätevää kenkähyllyä sekä sivuilla pienet kaapistot. Kopina toimii paitsi kenkähyllynä myös näppäränä eteistasona! Kenkähyllyille saa kengät sujautettua nopeasti, kun taas sivukaappeihin saa piiloon eteisessä pyöriviä pieniä tavatoita: koiran talutushihna, heijastimet ja hanskat. Kenkähyllyn päälle säilöön saa lompakon ja avaimet. Näin ne eivät pääse niin helposti hukkumaan, kun niille aina löytyy oma paikkansa. Kopina-kenkähylly sopii loistavasti vaikkapa lapsiperheeseen. Kenkähyllyssä kengät ovat helposti nimittäin myös lapsen saatavilla. Hyllyille mahtuu jopa 14-16 paria kenkiä!

Tämän kenkätelineen etu on ehdottomasti se, että sillä on ajattoman kaunis muotoilu. Sen yksinkertainen ulkonäkö sopii tyyliin kuin tyyliin. Kopina-kenkähyllyssä on valittavissa kaksi leveyttä: 1300 mm ja 1500 mm. Syvyydeltäään Kopina on 345 mm, joten sen saa hyvin mahdutettua kapeaankin tilaan.

Kenkien säilytys Luksus-kenkäkaapissa

Kenkien säilytys valkoisessa kenkäkaapissaKenkien säilytys harmaa kenkäkaappiKenkien säilytys puunvärisessä kenkäkaapissa

Jos kenkien säilytykseen haluaa ripauksen luksusta, valinta on Luksus-kenkäkaappi. Sen sisällä on kätevä ulosvedettävä ja käännettävä kenkäkaruselli, jonka avulla kenkävalikoiman läpikäynti on helppoa ja jollain tapaa hauskaa! Siinä on säädettävät hyllyt, joten eri kokoiset kengät saa tehokkaasti säilöön. Jopa 16-18 paria kenkiä löytää paikkansa Luksus-kenkäkaapista! Tämä kenkäkaappi on täydellinen kenkien ystävälle, jolle laatu on kaikkein tärkein ominaisuus niin kengissä kuin kalusteissa. 

Luksus-kenkäkaapissa oli aiemmin sokkeli, mutta nyt se on korvattu tyylikkäillä kalustejaloilla. Kaapin ovissa on linjakkaat vetimet – valkoisessa Luksuksessa valkoinen, antrasiitissa rosterinen ja sherwoodissa musta. Näin Luksus-kenkäkaapin ilme on modernimpi, mutta edelleen tutun käytännöllinen!

 

Oman Avainlipulla varustetun kenkätelineen voit tilata verkkokaupastamme!