peililiukuovi

Peililiukuovi eteisessä on käytännöllisen kaunis sisustusratkaisu

Stella Vanilja -blogin pitäjän pitkäaikainen haave paritalosta toteutui, kun uusi koti valmistui vuosi sitten. Hän muutti asuntoon miehensä ja kahden suloisen kissansa kanssa. Sisustamisesta innostuneen bloggaajan Instagram ja blogi keskittyvätkin pitkälti tämän kauniin vaalein sävyin sisustetun kodin sisustusratkaisujen ja -haaveiden esittelyyn. Sisustustyyliään hän kuvailee moderniksi ja skandinaaviseksi, mutta kodista löytyy ripaus myös vanhoja aarteita.
”Koti on meille tärkeä paikka, jossa vietämme paljon aikaa”, bloggaaja kertoo.

peililiukuovet eteisessä

Peililiukuovi toi toivottua käytännöllisyyttä eteiseen

Uusi koti oli hänelle unelmien täyttymys, mutta pieniä parannuksia tarvittiin heti alkuun. Esimerkiksi eteisestä puuttui kokonaan kokovartalopeili. Eteisen kaapiston edessä oli aiemmin eleettömät valkoiset saranaovet, joten niiden tilalle haluttiin peililiukuovet. Tällöin samalla iskulla tilaan saatiin kokovartalopeili!

Tilana eteinen oli jo valmiiksi valoisa ja iso. Eteinen on sisustettu vaalein värein, mikä korostaa tilavuutta. Tilantuntua harvoin on liikaakaan, joten kokonainen peilipinta oli ehdoton valinta kaapiston liukuoviin. Bloggaaja koki, että Mirror Linen valikoimasta vaihtoehtoja erilaisiin toteutuksiin olisi kyllä löytynyt, mutta peililiukuovista haluttiin pelkistetyn kauniit – ilman mitään ihmeempiä krumeluureja.

Peililiukuovet asennettiin vanhan kaapiston eteen, ja ne kulkevat lattiasta kattoon. Liukuovet on varustettu hidastimilla, jolloin ovet sulkeutuvat pehmeästi. Kirkas peili on kehystetty kauniisti muotoillulla valkoisella leveällä teräskehyksellä. Valkoiset kehykset korostavat muutenkin vaaleaa sisustusta upeasti.

”Tällaiset pelkistetyt peililiukuovet olivat jo ajatuksenkin tasolla kuin meille tehty ja toimivat käytännössä hienosti!”

peililiukuovi

Peililiukuovi eteiseen kotimaiselta yritykseltä

Mirror Lineen bloggaaja oli tutustunut jo Instagramimme kautta, joten upeat toteutukset olivat jääneet mieleen. Tämän pohjalta alkoi lisätiedon etsintä, ja lopulta valinta oli melko helppo.
”Mirror Line on mielestäni kaikin puolin hyvä ja toimiva yritys. Plussaa ehdottomasti kotimaisuudesta!”

Tuote on hänen mukaansa loistava, sillä se on tuonut heidän kotiinsa juuri sitä, mitä on toivottu. Hän myös kokee saaneensa alusta asti hyvää ja ystävällistä asiakaspalvelua. Pariskunta suosittelee mielellään Mirror Linea eteenpäin.
”Uusille naapureillemme vinkkasimmekin jo Mirror Linesta, koska hekin ovat kiinnostuneita vaihtamaan eteisen kaappiratkaisun.”

Kaipaako sinunkin kaapistosi uusia peililiukuovia?

Ostoskori
Ostoskori on tyhjä.Palaa kauppaan