Vaatehuoneet

Vaatehuoneet luovat kotiin monipuolista säilytystilaa

Vaatehuoneet mittatilauksena mahdollistavat sen, että kotiin saadaan monipuolisesti säilytystilaa niin vaatteille kuin harrastusvälineille. Esittelemme tässä blogissa uusperheen tilavan kodin, jossa vaatekaappien sijaan panostettiin vaatehuoneisiin.

Vaatehuoneet ovat yhä yleisempiä uudisrakentamisessa erityisesti makuuhuoneissa mutta enenevissä määrin myös eteisesssä. Näin tehtiin myös Saran ja Andersin uusperheen kodissa, jotta säilytystila saatiin maksimoitua. Upouuteen taloon muutti Saran ja Andersin lisäksi Saran lapset Susa 13v, Tatu 11v ja Beea 10v sekä Andersin poika Anton 17v. Lisäksi Andersilla on kaksi aikuista lasta.

Talon suunnittelun lähtökohtana oli avaruus ja pohjaratkaisun moniulotteisuus. Vanhempien makuuhuonetta lukuun ottamatta makuuhuoneet sijaitsevat erillään suuresta oleskelutilasta keittiöineen kaikkineen. Tässä kohteessa toistuvat neljä pääväriä läpi sisustuksen: musta, valkoinen, tummanharmaa ja tammi. Näitä värejä voi bongata erilaisina kombinaatioina lähes jokaisesta talon huoneesta! Väripaletti luo hillityn mutta kauniin tunnelman kotiin.

Vaatehuoneet ovat yksi uudisrakentamisen suosituimpia trendejä tällä hetkellä.

Vaatehuoneet eteiseen ja makuuhuoneeseen

Tästä kodista löytyy kaksi Mirror Linen valmistamaa vaatehuonetta – toinen arkieteisestä ja toinen vanhempien makuuhuoneesta. Eteisessä olevassa vaatekaapissa on vaaleanharmaa runko ja runsaasti käytännöllistä kaappitilaa eri säilytystarpeisiin. Makuuhuoneen vaatehuoneen kaapistojen sävyksi valikoitui tunnelmallinen grafiitti väre, joka tuo ihanan ylellistä hotellitunnelmaa makuuhuoneeseen. Lukuisiin laatikostoihin mahtuu runsaasti tavaraa, mutta ilme pysyy siistinä ja viimeisteltynä.

Sara ja Anders tutustuivat Mirror Lineen ensi kerran Tuusulan Asuntomessuilla. ”Näimme Mirror Linen tuotteita Asuntomessuilla. Halusimme kaapistot, jotka suunnitellaan tiloihin mittojen mukaan ja joiden avulla saadaan hyödynnettyä koko käytettävissä oleva tila”, pariskunta kertoo. ”Ihastuin myös Mirror Linen malliston väreihin”, Sara muistelee.

Kaapistojen toteutus mittatilauksena oli pariskunnalle tärkeää, sillä makuuhuoneen ja arkieteisen vaatehuoneet olivat haasteellisen muotoiset. ”Meille tehtiin molempiin vaatehuoneisiin U-malliset kaapistot. Erityisesti makuuhuoneen vaatehuoneen kaapisto istuu tilaan hyvin ja jopa 40cm kapea tila saatiin hyödynnettyä oven vieressä upeasti hyllyille ja laatikoille. Eteiseen saatiin paljon tilaa vaatteille ja harrastusvälineille.”

Vaatehuoneet mahdollistavat arki- ja kausivaatteiden sekä harrastusvälineiden säilytyksen samassa tilassa.

Vaatehuoneet suunniteltiin sujuvasti yhdessä ammattilaisten kanssa

Vaatehuoneiden värien toivottiin sopivan saumattomasti asunnon muuhun sävymaailmaan. ”Tummanharmaa väri sopii loistavasti koko makuuhuoneen väreihin, ja vaaleanharmaa väri istuu eteiseen hyvin. Mietimme ensin valkoisia tai mustia hyllyjä, mutta vaaleanharmaa oli täydellinen valinta”, pariskunta kertoo.

Vaatehuoneiden suunnittelu tehtiin pariskunnan toiveiden mukaisesti ja kaapistot käytiin asentamassa valmiiksi kohteeseen. ”Vaatehuoneet suunniteltiin Mirror Linen kanssa sähköpostiketjuilla ja se oli sujuvaa – sähköposteihin vastattiin nopeasti. Asennusporukka oli mukavaa ja asiantuntevaa, ja he tekivät asennukset huolellisesti ja siististi”, he kehuvat.

Pariskunta on tyytyväinen kokonaisuuteen ja erityisesti käytännöllisyys ja kaunis ulkonäkö saavat heiltä kiitosta: ”Ehdottomasti parasta ovat värit ja se, miten kaapistot saadaan mittatilaustyönä tehtyä monen levyisenä ja mittaisena ja rakennettua niin, että tila saadaan seinästä seinään käytettyä hyödyllisesti. Suosittelemme kotimaista Mirror Linea muillekin!”

Ostoskori
Ostoskori on tyhjä.Palaa kauppaan