Liukuovi viidellä eri tyylillä – aina sisustukseesi sopivana!
Liukuovi on käytännöllinen valinta kotiin, sillä se ei saranaovien tapaan vie niin paljon tilaa kaapiston edessä. Käytännöllisyyden lisäksi liukuovi on kaunis osa sisustusta. Lukuisten vaihtoehtojen ansiosta liukuovi voi olla huomaamaton osa muuta sisustusta, mutta halutessaan liukuovesta saa koko huoneen katseenkääntäjän! Teemme kaikki tuotteemme millilleen asiakkaan mittojen mukaan, joten liukuovet ovat mitoitukseltaan aina sopivan kokoiset juuri sinun kotiisi.
Valikoimastamme löytyy vaihtoehtoja tyyliin kuin tyyliin – oli sisustusmakusi sitten moderni, maalaisromanttinen tai teollinen. Tässä blogissa esittelemme viisi erilaista liukuovityyliä, jotka istuvat monenlaiseen sisustusmakuun!
1. Peililiukuovi
Peililiukuovi on klassinen valinta eteiseen. Ulos lähtiessä on helppo vilkaista vielä viimeisen kerran peiliin, jotta ulkomuoto on halutunlainen ja tukka on kammattu. Yhä enemmän peilipintaa näkyy myös makuuhuoneissa. Tämä on kätevä valinta, sillä liukuovien lisäksi makuuhuoneeseen ei tarvita erikseen peiliä. Tällöin säästyy seinäpintaa muihin sisustusratkaisuihin. Peililiukuovi on hyvä valinta myös kapeisiin paikkoihin, sillä peili tuo tilaan avaruutta ja tilantuntua. Huone nimittäin näyttää kaksinkertaistuvan suuren peilipinta-alan ansiosta!
Kirkas peili on suursuosikki peililiukuovissa, mutta valikoimastamme löytyy myös harmaata ja pronssista peiliä. Erilaisilla peilipinnoilla saa oman vivahteensa huoneen tunnelmaan!

Peililiukuoviin voi tuoda lisämaustetta vaakajakolistoilla tai yhdistämällä oveen peilin lisäksi esimerkiksi lasia. Alla olevassa toteutuksessa ylä- ja alareunassa on vaakalistat, jotka tuovat mukavaa särmää liukuovien ilmeeseen.
Lue lisää peililiukuovista ja erilaisista toteutusvaihtoehdoista!
2. Liukuovi ruudukolla

Tämän hetken trendikkäin valinta on ruudukko! Mikäli ruudukkolasiseinälle ei kodistasi löydy paikkaa, voidaan esimerkiksi peililiukuoveen yhdistää ruudukko. Tällaisessa ratkaisussa säilyy peililiukuovien hyödyt, kuten tilantuntu ja valoisuus, mutta lisäsärmää saadaan ruudukosta. Ruudukkoon voi yhdistää myös lasia tai levyä. Näin liukuoven saa täydellisesti sopimaan kodin muuhun sisustukseen, sillä värivaihtoehtoja riittää. Ruudukkoa on saatavilla monissa ei tyyleissä ja väreissä, sillä valinnan voi tehdä mistä tahansa teräs- tai alumiiniprofiilistamme (pl. Nano). Ruudukko muodostuu pysty- ja vaakajoista.
Tutustu tarkemmin materiaali- ja värivaihtoehtoihimme!

3. Liukuovi osaksi huoneen värimaailmaa
Tämän hetken nouseva trendi on se, että liukuovet sulautuvat osaksi seinää ja muuta sisustusta. Liukuovi on kuin seinänjatke! Mikäli huoneeseen haluaa tällaisen efektin, voi valikoimastamme valita lasia tai levyä monessa eri sävyssä. Joskus ne kaikkein yksinkertaisimmat ratkaisut ovat niitä kauneimpia!
Valikoimastamme löytyy myös kehyksettömät maalatut liukuovet, jotka saa täydellisesti mätsättyä seinän väriin. Kehyksettömyyden ansiosta liukuovi sulautuu kauniisti ympäristöönsä tehden sisustuksesta yhtenäisen. Lue lisää tuotteestamme RAJATON – kehyksettömät liukuovet.

Toisaalta yksiväriset liukuovet voivat toimia kuin tehosteseinä. Väriä ja näyttävyyttä saa tällöin sopivassa määrin, jotta huoneen yleisilme säilyy kuitenkin harmonisena. Esimerkiksi mustaan väriin ihastuneelle sopiva valinta voisi olla mattamustat liukuovet, jos täysmusta seinä kuulostaa muuten liian hurjalta.
4. Liukuovi yhdistelemällä eri materiaaleja

Kaipaatko peiliovea, mutta täyspeilipinta ei tunnu sopivan tilaan? Tällöin ratkaisusi voisi olla se, että osa ovista on peilipintaa ja osa levyä tai lasia. Tämä toimii vaikkapa makuhuoneessa, jos sinne arastelee täyspeilipintaa. Jos tahdot leikitellä väreillä, eri materiaalien yhdistäminen voisi olla toimivin vaihtoehto. Värikkään oven kaveriksi voi valita peilin tai vaikkapa mustan lasioven ilmettä rauhoittamaan.

Meiltä onnistuu myös liukuovet, joissa on montaa eri materiaalia samassa ovessa. Samaan liukuoveen voi yhdistää peiliä, lasia ja levyä – tai vaikka kaikkia kolmea! Näistä vaihtoehdoista löytyy varmasti jokaisen kotiin sopiva, vähän persoonallisempi vaihtoehto. Toteutusvaihtoehtoja on loputon määrä, kun tähän yhdistää vielä erilaiset vaakajakovaihtoehdot.
5. Liukuovi maalaisromanttiseen tyyliin

MDF-ovilla saat kotiisi ripauksen maalaisromanttista tunnelmaa. Näissä ovissa peiliä tai lasia ympäröi kaunis MDF-kehys, jota on saatavissa useammassa värissä ja mallissa. Tässä mallistossa on perinteikäs design, vaikkei tämä olekaan mikään perinteisin valinta. Usein MDF-liukuoven valitsee tyylitietoinen ihminen, joka haluaa näyttävyyttä kotiinsa. Tämä on maalaisromanttisen ja talonpoikaistyyliseen sisustukseen ihastuneelle sopiva vaihtoehto. MDF-malliston suosituin tyyli on ristikko, jossa yläreunassa on kaunis risti. Kuvion keskelle voi valita peilin tai minkä tahansa lasin.
Tarkemmin MDF-liukuovien mahdollisuuksiin voit tutustua blogitekstissämme.